You'll never know who you'll meet on you way to the top, You'll probabily see them again when your face starts to drop

Last week of dreamlife

Perjantai 25.11

Aamul oli taas aika lähtee opiskeleen mut ennen supersykkimistä lähin cheersiin tyhjentään niitten Red Bull ja kokkola zero varaston. Matkalla kauppaan näin saman vartijan jonka kans olin kattonu turvavideoita puol yötä. Hyvien tapojen mukaan hälssasin puolkaljua metriheikkiä ja hyökkäsin kauppaan sisään. Kaupassa oli samaanaikaan britti ja ruotsipopula tekemässä samankaltasii shoppailuja. Kun pääsin tiskille mun juotavienlounaitten kans tunsin ku joku tarras kiinni mun käteen, kiskas taakse päin ja kuulin kun joku sano Singlish kielellä että ”I will pay for what ever this girl buys”. En ees viitti sanoo minkälainen halvaus meinas iskee ja sitten varsinki kun käännyin ympäri ja retkikokonen elämääki rumempi pieni sushimies seiso mun takana, leveä hymy naamallaan. Yritin kaikin keinoin tyrkkää jamppaa ja sen rahoja pois mutta jannu oli yllättävän vahva ja itsepäinen. Tilannetta ei auttanu että kaikki nää muut vaihtarit seiso mun takana jonossa ja ällisteli että mitä ihmettä täällä tapahtuu. Tajusin että mulla on viikko täällä jäljellä ja selviin helpommalla kun kiitän leluista ja lähen ulos kaupasta.

Päivän sykkimisen ja hullujen tilanteiden jälkeen oli hyvä nollata aivot ja lähtee ulos ihanien ihmosten kans. Palma pukkas meille tyhjentään viinipulloja ja kohta seuraan liitty Håvart, Audun ja Per. Just ennen uloslähtöä Frederik ja Erko pukkas kans kylään. Pojat väitti kovasti että ei lähde mukaan ulos mutta Erko kuitenki sortu. Meil oli loisto popula koossa ja lähettiin Suntec cityyn missä tavattiin paikalliset Luke, Brandon, Sean ja Shawnrick. Yritettiin löytää karaoke paikkaa mutta ilta pääty kolmen dollarin olut paikkaan ja 7-11 eteen ja lopulta U – townin parvekkeelle. Kun ei päästy karaoke paikkaan Shawnrick laulo meille parvekkeella. Jannu on ollu Singaporen idolsissa ja pärjänny jopa pitkälle joten popit oli parempia ku se että me oltais kaikki menty tärvelemään lauluja karaokeen. Kun vihdoin paikalliset sai ittensä ylös ja taksin tilattua kello oli jo lähempänä viittä. Alitajunnassa oli se että pahin tentti on kahen päivän päässä mutta tiedossa oli kans se että enää on alle viikko jäljellä tätä hullun parasta aikaa. En tuu muistamaan keinutuolissa kuin hieno tulos tuli natsitentistä… Eeehei! Taas tuli opittua ja elettyä vähän enemmän.

Lauantai 26.11

Lauantaipäivä meni taas lukiessa kun oli ittensä vihdoin saanu ylös sängynpohjalta. Palma oli onnensa kukkuloilla ja umpirakastunu Lukeen jonka kanssa kadonnut jonnekki edellisenä iltana. En voinu kuitenkaan ihan koko fiilistelyä kuunnella päivällä vaan siirsin tärskyjä illalle johon oli myös liittymässä viinipullo ja muutama tiikeri. Tai ainakin jotain kivaa piti illaksi keksiä..

Illasta päätettiin et lähetään perus, alkuperäisellä porukka porukalla syömään Clemeen, vanhojen aikojen kunniaks. Tuntu oudolta että nää on ollu ihmisiä kenen kanssa me ollaan ryhmässä joristu ihan mistä vaan ja nyt istuttiin melkeen hiljaa. Oli se sitä et tiedettiin että nää tulee oleen viimesiä kertoja kun ollaan yhessä tai se että ollaan vaan kaikki muodostettu omat porukat näinkin lyhyessä ajassa. Minä, Palma ja Audun ollaan oltu yleisiä sosiaalisuus seilareita. Sit taas Rebecca ja Alia on ollu aika lungnina himassa tai kiivenny vuoria ympäri aasiaa. Per ja Håvart on laittanu aikansa siihen oikeeseen joka odottaa kotona. Keskustelunaiheet oli aika kaukana toisistaan..

Clemee!

Kieltokyltti ruokapaikassa

Ihana sekopääryhmä

Sunnuntai 27.11

Tälleen kaikessa kauniissa lyhykäisyydessä tämä päivä meni ihan siinä että luin ja niin teki kaikki muutkin… Muuten yritin jotenkin saada mun elämää taas järjestettyy eri mantereilla..jotenki oli pebakutina että Aussit tulee oleen todella muuttunu viime kerrasta…

Audun ja Alia opiskelee

Maanantai 28.11

”Every guy is a joke, and nothing good comes out from laughing too much”

Yöllä ei tullu nukuttua paljoo koska paniikki oli mitä pahinta tentin suhteen. Lähin taas lukuhuoneeseen vetään viime hetken lukuhulluudet ennen lounasta porukan kanssa. Sen huomas kyl niin selvästi että kaikilla oli takaraivossa tieto siitä että loppu lähenee ja nyt vedellään viimesiä muonituksia food courtissa yhessä.

Lounaan jälkeen tulin en vaan jännittyneenä vaan myös aika haikeena takas lukuhuoneseen kattoon vikoja dioja. Päässä pyöri vielä proffan kauniit sanat ”This might be the first time I have to fail someone”… No ois seki tapa olla legendaarinen…

Tenttiin lähin lähinnä walking the green mile fiiliksellä…. No nyt ei enää voi tehä mitään ja maailma ei voi kaatuu multa tai roffalta vaikka menis niin penkin alle tämäki tentti. Tentissä oli monivalinta osio, kaks esseetä ja sit missä piti listata eri pusineksia. Yks kysymyksistä oli että piti listata kaikki B – vitamiinit.. Mietin vaikka kuinka ja kauan yhtä vitamiineista mut onneks muistin jossainvaiheessa et yks vitamiineista löytyy kokiksesta. Mikä tuuri että mulla oli lunttilappu eväänä.

Tentin jälkeen olo oli ku lentäisin vaikka kuitenkin vähän tuntu ku ois itteensä lekalla moukaroinu.. Eli semi voittaja! Kerranki oli olo että ei tarvii istuu lukuhuoneessa ja lounastaukokin tuntuu lintsaukselta. Soitin Palmalle ja kyselin mitä oli suunnitellu illalle. Itellä oli hirmu fiiwis riehuu ja purkaa ressiä tiikeri ystävien kans. Palma oli lähteny tapaamaan Lukea mutta lupas tulla myöhemmin tikrujen kera rellestämään. Mua ei tosin malttanu odottaa, joten Per, Audun ja crazy crib sai osansa mun rällästely fiiliksestä. Crazy cribin popula oli liian terveysintoilija porukkaa eikä harrastanu mitään proteiinipirtelöä vahvempaa.. Per ja Audun ei ollu mitään vastannu joten marssin suoraan niitten jääkaapille. Siellä oli herkkuja joka lähtöön joten ”lainasin” ihan vaan yhtä.. Kohta tuliki Periltä viestiä että on itekki selviytyny viimesestä tentistä joten on just ostoksilla iltaa varten. Lykkäsin jampalle koodia ja tilauksia ja piakkoin oli tiikereitä jokalähtöön parvekkeella. Selvis jopa että mun ”lainaama” eväs niitten jääkaapista oli ruotsalaisten, eli itseasiassa otin vaan hyvitystä kaikesta henkisestä kivusta ja särystä mitä oon niitten maamiehien kans joutunu kokemaan. Eli hyvitys lahjaa ei tarvii maksaa takas.

CHANG = <3 Swea

Ilta alko siis Perin ja Audunin kans partsilla chillaillen. Oli ihanaa viettää taas aikaa Perin kans pitkästä aikaa, mut kaikki oli kuitenki muuttunu niin paljon et jamppa tuntu melkeen aivan vieraalta. No ei se menoo haitannu, filosofoitiin Audunin kans kaikesta maan ja taivaan välillä. Suurimmat jorinat ja äänen korotukset tuli siitä kun jamppa oli sitä mieltä että jos mitenkään vois elää ikuisesti niin hän haluis tehä sen… Itelle tällanen mahollisuus tuntu idioottimaiselta. Sehän tän homman juju on, koska ei voi tietää millon heittää viimeset yläfemmat on parempi elää koko aika silleen et niille on aihetta.

Onneks koht Palma tuli tärskyiltään mikä tarkotti et tuli lisää brenkkuu ja alko uudet keskustelut. Nyt oli aiheena se että mitä katuu vaihtariajalta ja mitä tekis eri tavalla… Palman ongelma oli että oli omasta mielestään pussaillu liian monen jampan kans..Audun katu että oli repiny kyltin U - townin seinästä niin että seinään jäi vaan holet mitä hän ei purkalla eikä pikaliimalla osannut korjata. Ja Per katu että niin erakoitu musta ja Palmasta kun käsky tuli himasta.. Ite sitä ois halunnu tutustuu jopa enemmän ihmisiin ja jo aikasemmassa vaiheessa. Mutta mistä sitä tietää että kuka niistä kaikista ihmisistä on se kenen kanssa klikkaa..

Kun suu oli puhuttu puhtaaks oli kello jo naljä aamulla joten nyt oli joko väsy tai ihan törky nälkä.. Me kallistuttiin tähän jälkimmäiseen ja päädyttiin soitteleen Mc Deliveryyn aamu neljältä. Kun oli murkinat vedetty naamariin oli aika mennä nukkumaan.

Tiistai 29.11

Ilo irti jokaisesta hetkestä..

Sovittiin edellisenä iltana (samana aamuna) että mun pitää herättää Per että ehtii lennolleen Burmaan.. Joten mun kello oli soimassa seiskalta ja sit alko rimputtelu… Kukaan ei vastannu..Ei vieläkään.. No ajattelin et soitan sit Audunille koska se voi sit marssii viereiseen koppiin ja herättää Perin.. Tässä kävi oikein loistokas kämmi… Suomalaisruotsalaisjoku-maalainen jannu, Marko, jonka bongasin Halloween juhlista kerto ett’ ties Audunin ja kun tallensin sen numeron en vauhtipäänä/puolaivokkaana jaksanu sen enempää painaa nimeä muistiin vaan tallensin Markon numeron mun puhelimeen nimellä Auduns Fr. Se ongelma mikä tästä nyt tuli oli siis että, siinä tällä kertaa puolunisena en jaksanu sen enempää nimiä tarkastella joten soitin sit Markolle ja herätin sen… Noh ei pahempi paniikki iskeny, läppäsin luurin korvaan ja toivoin et jamppa jatkaa unia tyytyväisenä.

Just kun olin hazardi puhelun soittanu, sain Periltä viestin että kiitos paljon herätyksestä ja tiedusteli olinko vielä menossa takas nukkumaan… Mikä rändom kysymys kello puol kasi aamuna millon ei tarvis nousta minnekkään. Hetken aikaa mietin mitä vastaisin, kunnes tajusin et mul ois asiaa lentokentälle, joten voisin salee iskeytyy kylkeen kun jamppa lähtee taksilla flygaileen.

Taksi matka oli molemmilta aika vaisu mut oli kiva kuitenki viel nähä Per ennen ku lähetään kokonaan eri suuntiin ja sitä ei tiedä minkälainen kyylä ja kyttä sil on elämässään seuraavan kerran ku nähään. Joristiin kuitenki vielä niitä näitä ja jamppa kysy ennen ku jäi pois autosta että tekikö elämänsä virheen kun päätti totella dooristaan. Mitä sä voit siinä vaiheessa sanoo?? Mulla sais olla melkonen jannu odottamassa että jättäisin tilaisuuden käyttämättä ja en haluis olla sosiaalinen vaan eläisin sen toisen toiveen mukaan missä ois vähintään tunnin Skype keskustelut per päivä.. Toivotin vaan että uskon että lyyli (joka siis uhkas ittensä tappaa jo moneen otteeseen jos sääntöjä ei noudateta) on epäsosiaalisuuden arvonen ja kaikki tulee meneen parhain päin.

Kun oli muitten fiiwis nostatettu, toivoin et Singapore Airlines tekis saman mulle. Jotenki ollu peräpukamissa sellanen fiiwis että voisin haluta kotisuomeen jo ennen sitä alun perin suunniteltua, 5.1, joten menin kattoon mitä oli tehtävissä. Olin saanu lennot Melbournesta Singaporeen ja Singaporesta Köpikseen vaihdettua aikasempaan, mutta lentoyhtiö toivo että pitäisin Köpis – Helsinki lennon koska virkailija ei voi sitä mennä räpylöimään.. Valitettavasti mulla ei kuitenkaan sellasta populaa Köpiksestä löydy että sinne jäisin pariks viikoks norkoileen.. No sama se, nyt olisin kuitenki jo niin lähellä kotia että sieltä pääsen vaikka omin voimin himaan.

Ei auttanu muu ku ottaa MRT takas Clemeen.. Olo oli siis jotain sanoinkuvaamattoman traagista. Kello ei ollu ku vasta vähän yli yheksän, olin lopettanu partsi bileet noin neljä tuntii aikasemmin, nukkunu sellasen pari tuntii kirjaimellisesti… Voin vaan kuvitella mitä se virkailija oli ajatellu mun dagen efter lookista ja hajusta. Voin vaan kuvitella mitä muut metron kanssamatkustajat ajatteli samoista asioista. Ite olin vissiin vielä jotenkin tiger vaikutuksissa koska en vielä haistanu mitään mutta sekä päässä että sydämessä jyskytti..

No onneks matka oli sen verran pitkä että sillä aikaa ehti kerätä itteensä ja Clemeen kun pääsin niin olin jo niin voitonpuolella että päädyin dagen efter shoppaileen. Loppu oli jo niin lähellä että hirveesti ei murkinaa kannattanu shoppailla vaan päädyin bongaileen rytkyjä ja popoja.. Ja tottakai jotain kivaa drinksuu viikonlopun pirskeisiin. Kivaa löyty tosissaan! Somersby siideri oli rantautunu Singaporeen! Ouh jeah! You can take the girl out off Scandinavia, but you can never take Scandinavia out of the girl!

Kotiin kun pääsin alko jo vatsa oleen sitä mieltä että aamupala ois aika asiaa ennen ku napa hinkkaa selkärankaa. Murkinoinnin jälkeen päätin ottaa takas yöllistä univajautta. Rebecca ja Palma oli tosin päättäny toisin. Palman viimenen tentti oli seittemään asti ja lyylit halus et lähetään juhlistamaan sykkimisen loppumista.  Oltiin kuultu että kasinolle pääsee Singaporessa vierailevat turret ilmaseks sisään kun paikallisille maksaa 100 Sinkki dollaria. Mä sain vihdoin vetää mun uuden ehanan mustan mekon päälle! Laittauduttiin oikeen hehkeeks ja lähettiin kohti kasinoa.

Kasinolle kun  päästiin alettiin kaivaan passeja ja kortteja esille. Tässä vaiheessa tajusin et mun studentpass on olohuoneen pöydällä. Miten älyttömän tyhmä ja ajattelematon ihminen voi olla?! Just sellanen olo et aivot on korvattu tammenterholla! No ei voi mitään. Yritin ahistella lyylejä meneen kattomaan edes että minkä näköstä kasinolla olis mutta ei napannu tarjoukseen. Lähettiin ulos missä huomattiin että taksijono oli noin sata metrii pitkä. Muahan ei jonota mun fancy musta mekko ja korkkarit päällä! Onneks ovien eteen sattu ajaan taksi jossa oli asiakas jäämässä pois. Ennenku jamppa ehti ulos kaikki kolme lyyliä istu jo takapenkillä anamassa ohjeita seuraavaan paikkaan.

Seuraava kohde oli Fullerton hotelli. Kun tulin Singaporeen en ois voinu aavistakkaan että kuin monta kertaa tähän tönöön törmäisin. Ensimmäinen kerta kun tulin keskustaan oli kun tapasin ausseista tulleen Cherisen ja se halus räpsii kuvii ittestään ja musta Fullertonin edessä. Seuraavaks oli Alian suklaa synttärit millon notkuttiin ihan sisällä asti monta tuntia. Ja sitten kun Juhanan kavereitten kans lähettiin ulos keskustaan niin tiesin jo kertoo betonikasasta jotain. Nyt mentiin kietaseen slingit tyttöjen kans ja kattoon jos ois miljonäärejä tyrkyllä mulle (muut lyylit on löytäneet jo ittelleen Singapore flingin).

Kun oli slingit ja jälkkärit naamarissa ja taas vedetty pähkinöitä koko rahan edestä lähettiin syömään illallista joen rannassa olevaan ravintolarykelmään nimeltä boat quey.

Ruoan jälkeen iski järkky mansikkamargariitta himo! Lähettiin kyseleen eri paikoista jos ois listoilla tai muuten vaan tykyllä margista. Ensimmäinen paikka minne marssittiin oli vähän hämärältä vaikuttava paikka nimeltä The Drinking Place.. Paikassa ei sinäänsä mitään vikaa PAITSI että kun tultiin sisälle paikalla oli baarimikon lisäks kaks asiakasta, se selittyy sillä et oli kuitenki tiistai ilta, mutta kun kysyttiin margariittoja niin jamppa sano että kyllä löytyy jos meitoi ei haittaa että tausta telkkareissa pauhaa homoporno.. Yhtäkkiä suuta ei kuivannukkaan niin paljoo. Rivakka liike alas ja hirveet rätkätykset ja kikattelut ennen ku pystyttiin kerätä ittemme inhimilliseen kuntoon. Kujan päässä näytti olevan baari missä ihmisiä oli pilvinpimein. Paree mennä katto tilanne siellä. Paikka vaikutti mukavalta ja baarimikko ei tarjoillu ekstra palveluita taikka silmäniloa margariitan kanssa.

Joku aika kun oltiin istuttu, meijän seuraan pukkan eriskummallinen seurue. Kaikilla puvut päällä, kaikki sosiaalisen soikeena drinksuilusta ja kaikilla omanlaisensa aksentti. Selvis että jampat oli pankin työporukka jotka oli pre juhlimassa loman alkamista. Porukassa oli nuori jenkki jamppa, Voldemortin näkönen skotti ja sveitsiläinen sikaniska. Muut jampoista oli tosi mukavia mutta sikaniska käyttäyty just niinku sika. Jamppa oli ottanu Rebeccan puhelimen eikä suostunut antaa sitä takas. Kun onnistuin vaivihkaan nyybäseen puhelimen takas, jamppa löi mua. En ees osannu tehä tai sanoo muuta takas kun että löisin muuten takas mutta en lyö naisia taikka heikompia. Mikä dorka!!!

Repsulle sai varmaan reaktion puhelindraamasta ja pilaantuneesta alkoholista joten kun lyyli jutteli norjaa takavasemmalla, me Palman kans kiiteltiin jamppoja seurasta ja keräiltiin lelujamme. Repsun singapore fling, Arty, oli Marina Bay Sandsissa ja oli pyytäny meitä aikasemmin käymään. Repsu lykkäs mulle luurinsa ja pyys soittamaan Artylle että nyt iski heikko happi eikä viiden tähden hotelli ehkä oo paras leikkikenttä huonovointiselle neidille.

Arty ei kuitenkaan vastannu joten hypättiin taksiin ja lähettiin kohti kotia. Rebecce nukku matkan kotiin ja simahti kun saunalyhty kun perille päästiin… Jotenki meitä ei taas Palman kans nukuttanu vaikka kello läheni jo neljää joten päätettiin mennä parvekkeelle istumaan. Yllättävää ei taaskaan ollu että jorinat loppu siinä kuuden jälkeen aamulla.

Keskiviikko 30.11

Last day with my beloved wives…

Aamulla nousin notkumisesta huolimatta aikasin ylös koska oltiin sovittu Palman kans että mennään postitoimistoon lähettämään leluja kotiin ja kiinnosti ihan hirveesti miten mun rakas Repsu voi. Lyyli oli hyvin heikkona ja sano että ei ole tottunu häppäämään kahen hard core juhlijan kanssa.

Tavaraa oli aivan suunnattomasti ja vaikka postitoimisto ei ollu kaukana päätettiin ottaa taksi ihan vaan minimoidakseen hermoromahduksen ja sydänkohtauksen riskiä. Postitontut oli tässä toimistossa vähintään yhtä pihalla kun mitä oon aikasemmin kokenu ruotsissa. Oikeen paketin saaminen kesti ikuisuuden. Oikeen lähetys systeemin löytäminen kesti ikuisuuden. Ja laskeminen että tuleeko halvemmaks lähettää yks vai kaks pakettii oli jotenki ylitsepääsemättömän hankalaa.. Loppukusema oli että mä lähetin kaks pakettia, yks 10 kiloo ja toinen 7 kiloo ja toiveena oli mahdollisemman halpa postitus joka saa myös olla hidas.. Palmalla oli leluja 13 kiloo ja täti jotenki laski sille että yks ylipainonen 10kg paketti on parempi kuin yks kymppi ja yks vitonen.. Kuitenki tää huvi tuli maksaan mun 17 kilosta vähemmän kuin Palman 13kg.. Kaiken paketti sähläilyn jälkeen alko oleen jo nälkä joten sovittiin tyttöjen kans viimeset lounastreffit U – townin food courtiin.

Lounaan jälkeen tultiin chillaileen meijän kämpille. Maattiin kaikki neljä Alian sängyssä ja höpöteltiin, naurettiin ja halailtiin kirjaimellisesti kuin viimestä päivää. Illan suunnitelmissa oli että Repsu lähti Artyn kanssa illallistamaan viimestä kertaa, mulla ja Palmalla oli viinipullo tyhjentämättä ja tyttöjen piti vielä heipattaa kaikki meijän ihanat jampat.

Mun ihanat vaimokkeet

Viinipullontyhjennys suoriutu food courtista haetun ruoan kanssa ja ilta meni olohuoneen lattialla istuessa. Håvart liitty kans seuraan ja kohta pukkas kutsuu alakertaan Davidin ja Gabrielen luo juomaan mangodrinkkejä. Drinkit ei nyt ollu mitenkään taivaaseen kehuttavia mut oli kiva nähä nämäkin arjensankarit vielä ennen lähtöä. Illan mangoistujaiset päätty kuitenkin melko ripeesti ku Palmalle iski lähtö kentälle…

Sitä itkun määrää. Vaikka sitä tietää että toisen tulee näkemään vielä, eli et tää nyt ei oo mikään kuolema ja norja on ihan vieressä, niin sille itkulle ei mitenkään meinannu tulla loppua. Kun taksi ajo pois pihasta lähettiin Rapsun ja Alian kans takas kämpille. Viestiteltiin vielä Palman kans ennen ku lento lähti ja olo ja itku alko helpottuu pikkuhiljaa. En ois kuitenkaan uskonu että se ois ollu noinkaan rankkaa..

Inhoon hyvästelyjä joten oli oikeen mukava mennä nukkumaan kun tyttöjen lähtö koittais heti seuraavana aamuna..

Torstai 1.12

Viimenen päivä Sinkkilandiassa…

Aamulla heräsin kello viis kun oveen koputettiin. Tytöt seiso haikeen näkösenä rinkat selässä. Otettiin viimeset halaukset ja heipatukset. Tuntu jotenki niin tyhjältä. Kämppä oli tyhjä populasta.. Ei ketään kelle kertoo kaikkii päivän hulluuksia, ei ketään kelle pitää ruokapuhetta että sais lounasseuraa..niin paljon kaikkii ihanii muistoja ollaan yhessä tehty viimesen neljän kuukauden aikana. No kun oli tytöt ulkona ovesta menin vielä takas nukkumaan.

Suunnitelmissa oli että vietän viimesen päivän menevällä täysin fiiliksen mukaan ja tekemällä just tasan niitä juttuja mitä haluan. Tein tosin sen virheen että avasin NUS sähköpostin minne oli tullu viesti nasse opettajalta että yks tehtävä oli muutettu ryhmätyöstä henk koht jorinaks. Ei siinä vielä mitään mutta tää päätös oli tehty noin viikko sitten ja se piti jättää ineen tänään. Siihen katos sitten se chillailu päivä…

Kun tehtävä oli melkeen valmis aloin siivoileen ja löysin jälleenkerran postikortit Filippiineiltä jotka piti vihdoin saada postiin. Mujo, Fredu ja Mujon veli Nidah tuli käymään ja ilmotti että on lähössä palauttamaan printteriä YufiYufiin missä on kans postitoimisto. Ohjelmanumerossa oli myös lounas joka aina lämmittää mieltä. Mentiin business koulun KFC:hin syömään missä pojat murkinoi hamppareita ja mä satsasin kanasalaattiin ja jäätelöön. Oli hauska mut samalla haikee kävelymatka kotiin..

Illalla oli tiedossa Crazy Cribin juhlat mutta ennen sitä piti saada kämppä järjestykseen ja pakata viimeset lelut. Pakkailussa oli viel se ongelma että esille piti jättää illalla pidettävät vaatteet ja seuraavan päivän rytkyt. En osannu päättää illan vaatteissa joten kipitin yläkertaan pitään mekko esittelyä pojille. Tyyliassistentti taidot oli samalla tasolla mun huoneen seinien kanssa. No, sama se, sanonta kuitenki menee ”First impressions never die” ja tää ois nyt se last impression..

Crazy Cribb juhlat alko sillä että lähdettiin Fredun kans hakeen murkinaa food courtista. Fredu nappas matkaan jonku korealaisen pöperön kun ite halusin riipasta viimesen chicken rice aterian. Murkina oli loistokasta mut haikeus ja tieto että huomenna samaan aikaan olisin jo matkalla Ausseihin lannisti nälkää.. Onneks oli kuitenki kämpässä missä asuu vaan nuoria raavaita miehiä joille maistuu ruoka monta kertaa tunnissa. Kohta alko populaa virrata sisälle.

Olin periny Amandalta, mun kanadalaiselta kämppikseltä loput sen IKEAsta hankitusta vodkasta ja halusin kyhätä virtasi. Onglemana oli vaan että olin unohtanu ne Red Bullit… En antanu mun hajamielisyyden tärvellä iltaa vaan kietastiin muutama shotti naamariin ja sit lähettiin paikallisen Brandonin kans Cheersiin energiaostoksille. Matkalla kaupalle mulle selvis yks juttu mitä olin miettiny tosi pitkään. Joka paikkaan minne ollaan menty, paikalliset on tykänny räpsii kuvia meistä ”valkosista” vaihtareista. Brandon kerto et sinkkejen taululla näyttää tosi hehkeeltä jos frendailee länsimaalaisten kans. Popula fiilistelee että saa uusia näkökulmia ja mielipiteitä Aasian ulkopuolelta. Ja oltiin kuulemma muutenkin kaikki niin üüüüber cool ihmisii.

Kun tultiin takas kemuihin, Sean ja Shannon (kalafarmin omistajat) oli tullu pirskeisiin ja tuonu mukanaan paikallista herkkua, Frog Porridge, eli sammakonreisiä riisipuurossa. Ei yhtään hullumpaa herkkuu. Maistu ihan kanalta, ainoo ongelma tai huonopuoli oli niitten minimaaliset luut mitä sai kaivella kitarisoista.

Alkuilta täytty tulevaisuuden jorinoista eri ihmisten kanssa. Mitä enemmän drinksuja iskeyty pöytään sen railakkaammaks meno käve. Huomas kuitenkin et drinksuilla ja rändom läpänheitoilla yritettiin peitellä haikeeta angsti fiiwistä, siitä et kaikilla tää mahtava bondailu loppuu alle viikon tai jopa vuorokauden sisällä..

Kun pojat oli saanu vaatteet päälle, oli aika tilata taksi ja lähtee kohti yhtä Singaporen kattobaaria, 1Altitude. Hyppäsin taksiin Lassen, Erkon ja Audunin kans. Vaikka taksi kuski oli pihalla ku joulukuusi tammikuussa ja taksireissu muuttu enemmän sightseeing kierrokseks oli aivan älyttömän hauskaa poikien kans.

Just ku päästiin perille ja ylös 282metriin mikä oli kerros 63 alko satamaan. Ehittiin mulkoilla hetki ympärille kunnes meille tuli tarjoilija sanomaan et nyt ois parempi lähtee koska loppu illalle oli luvattu ukkoskuuroja.

Koko porukka alettiin tuleen alas tornista monella eri hissillä. Kun oltiin kaikki päästy alas alko ihme härdellit. Lena pääs alas tornista ja käveli suoraan takas ovimiehelle kysymään että voisko hän opastaa meijän 1Altitudeen.. Kuin niin juovugede? Aivan ihana lyyli!

Paikalla oli kans ruotsalainen Oscar joka halus alkaa painiin Fredun kans. Ruotsalais pojat vissiin osottaa rakkautensa painimisella. Fredu tosin otti homman leikin kannalta kun taas Osku halus ihan tosissaan osottaa rakkautensa Fredulle.. Pojat lenteli pitkin maata ja lopulta Erko sai mennä väliin reuhottamaan tilannetta… Mitä tähän voi nyt muuta sanoa kun että, Jävla ruotsalaiset!

1Altituden lähellä ei ollu muita baareja tai muutakaan menomestaa joten lähettiin kaikki jatkamaan Clark Quen sillalle. Kaikkki alko oleen jo ihan hyvässä tumussa ja meno alko meneen liian villiks.

Kun porukka oli kerätty maasta, päätettiin lähtee kohti klubeja joen rannalla, jotenki määränpää kuitenki muuttu matkalla ja kohteeksi tulikin lähimäkkäri. Ihan törky hyvä homma sillä lisädrinksuista ei ois voinu seurata mitään hehkeetä!!

Dallailtii Mujon kans porukan perässä ja katottiin kuin tää osittain pysty ja vaakatasossa eteenpäin horjuva seurue liikku eteenpäin. Jotenkin tuntu että ois kiva viettää viimenen ilta muualla kun mäkkijonossa, joten jättäydyttiin porukasta ja häippästiin taksitolpille. Mikä parempi kun ottaa viimeset laittomat drinkkijuhlat U – townin partsilla 29asteen lämmössä..

Jaktot oli satumaisen ihanat ja hauskat mut samalla nää hyvästelyt tuntu aivan yhtä haikeilta ku tyttöjen lähteminen…

“And the moon was in the sky
And the tears did fill my eyes
And the memories they all had passed
But in my head they'll always last
And in the end before I could be
I'd shown the world
What it means to me
Believe it or not, I made them see
This is what happiness means to me”

Perjantai 2.12

Aamulla herään siihen kun porukkaa ryysii sisälle kämppään omilla avaimilla. Mitäh! Iski pieni paniikki! Kämppä oli kuin mustalaisen myllyreki! Kaikki roskat edelliseltä illalta oli ympäri keittiöö, mun vaatteet lennolle kaikkine alusvaatteineen oli heti tyrkyllä oven edessä olevalla sohvalla ja ite viiletin rähjäsessä yöpaidassa. Juoksin ovelle hirmu vauhtii ja huomasin että ovella  seisoo kaks jamppaa työkalupakkejen kanssa.. Pyysin oikeen kiltisti että jos mitenkään ois mahis niin vois jannut vartoilla ovella 5minuuttia. Keräsin rivakkaasti rytkyt pois, siivosin roskat ja kaivoin matkalaikusta verkkarit.

Kun jampat oli fiksaillu Amandan huoneessa olevan pyyhetangon, siivosin kämpän loppuun, keräsin vaatteet ja tavarat mitä en enää käytä. Aloin laittaan itteeni lähtövalmiiks lounaalle porukan kans ja viittä vaille valmiiks lähteen lentokentälle. Jotenki sitä nyt enemmän mietti nyt että miltä sitä näyttää kun kaikki näkee viimestä kertaa.

Nähtiin porukalla Cheersin edessä, mistä lähettiin bussilla business koulun deckille syömään. Kaikkilla muilla oli dagen efter burgeri himot kun ite vielä yritin hamstrata itteeni viimesiä kunnon aasialaisia murkinoita. Kokoaika tuijottelin kelloa että ei vaan käy niinku yleensä tässä porukassa, aika lähtee juokseen sitä vauhtia että myöhästyy lennosta. Lähettiin käveleen takas bussille päin ja juteltiin siitä kuin sitä luvataan pitää yhteyttä ja kuin sitä tulee ikävä eri asioita. Alko tuleen tunne et tää on nyt tässä.

U – towniin kun tulin laitoin viimeset lelut kasaan ja vaihdoin lentovaatteet päälle. Enään oli jäljellä vaan huoneen tarkastus joka oli sovittu viideks. Viideltä ketään ei näkyny joten hermostuin ja lähin alas hakemaan jotain tarkastajaa.. Sain sieltä jonku ihme hiippari tikkuihmisen mukaan jolla oli läski mappi täynnä eri kaavakkeita ja lappuja. Yks laupista vaati, että ois kirjottanu pankkitilin numeron ja tunnuksen joten Graduate Residence ois voinu oman mielensä mukaan riipii rahaa mun tililtä jos yhtäkkii sattuu huomaan että joku paikka ei oo relassa. En muuten varmasti allekirjoita mitään sellasta läpyskää! Pitäköön paprunsa!

Kun kaikki oli valmista ja check out oli tehty lähin hakeen laukkuja Audunin kanssa. Niin ihana jannu vaikka välillä tuntu että saan hullunlehmäntaudin sen hulluista jorinoista ja tempauksista. Mujo oli lähössä aivan samaan aikaan Kööpenhaminaan joten tilattiin taksi ja heitettiin vikat hyvästit Lenalle, Frederikille, Audunille ja Nidahille.

Taksimatka ei ollu niin rankka kun mitä olin pelännyt. Kun näki kaikki pilvenpiirtäjätönöt sitä mietti, mitä kaikkee kivaa on ehtiny tekemään ja millonkohan tänne tulee uudestaan ja kuin erilainen se kerta täällä tulee olemaan. Onneks en ollu taksissa yksin koska luulen et se ois ollu yks järkyttävä itkupotku reissu.

Kun tultiin kentälle, menin ensimmäisenä punnitsemaan laukun, jotta tietäisin että paljon leluja pitää siirtää käsimatkatavaroihin. 26,9 kiloa..jaa jaa ja raja on 25kg.. Minä kun luulin että laukku tulis oleen melkeen tyhjä koskä lähetin jo niin paljon tavaraa postissa. Onneks tällasia laukun pikadieettejä on tullu tehtyä Suomi – Ruotsi reissailu akselilla joten se onnistu ihan kädenkäänteessä.

Meille oli sanottu että Student Pass pitää jättää kentällä olevalle immigration tiskille. Mulle passintarkastaja jäby tosin kerto että jos haluun pitää kortin niin siitä vaan, kunhan lähetän maahanmuuttovirastoon kauniin kirjeen ja ilmotan että oon nyt over and out!

Lentokentälle kun päästiin, sekä mun ettää Mujon piti löytää kotiin vietävää. Adamsseille Aussilandiaan ja kotisuomeen piti saada jotain pieneen tilaan menevää kätsyy kamaa. Mujo taas halus löytää synttärilahjan lyylilleen joten mun mielestä hynttyrä likoon ja swarowski korvikset kehiin.

Kun lahjat oli löydetty mentiin istuskeleen odotustilaan chillaileen niin kauan että ois aika siirtyy portille. Odottelu aika oli jännää koska tavallaan ei ois halunnu että aika menee eteenpäin mut sit taas toisaalt miks pitkittää heipatteluja koska ties et se on kuitenki edessä. Mujo saatto mut mun lähtöportille missä sanottin viimeset heipat ja halit. Nyt oli molempien aika jättää seikkailut täällä taakseen ja palata johonki entiseen, mikä kuitenkin on omalla tavallaan muuttunu samaa tahtia ku mekin täällä.

Ei niin että lähtö ois muutenkaan ollu tarpeeks hermoja lätistävä mut sitten portin tavaratarkastuksessa huomattiin että mun kynsisakset oli jääny jonnekki pikkutaskun perimpään kulmaan. No luovutin ne kiltisti Singapore Airlinesin huostaan ja lähin portille istumaan. Koneeseen päästiin melko ripeesti ja istuin Sinkkilandia naisen vieressä jonka päälle onnistuin reissun aikana kippaa punaviinit. Hyvä päätös täydelliselle neljälle kuukaudelle.

Summary

En tiiä millon ja jos tuun takas tänne joku päivä. En sinäänsä niin paljoo rakastunu tähän maahan vaan ainoastaan siellä oleviin ihmisiin. Nää mulle tärkeeks muuttuneet ihmiset on nyt ympäri maailman eri kolkkia ja tänne jäi vaan muutama paikallinen keneen tutustuin mutta en kuitenkaan niin läheiseks tullu että ikävästä ei yli pääsis skype puhelulla.

Monista ihmisistä tuli sellaisia kenet haluais vieläkin pitää elämässään joka päivä ja tutustuu vielä paremmin. Aina ties että aika on rajattu, mut sitä ei kuitenkaan joka päivä eläny ku viimestä päivää, mikä on ollu ihan hyvä. Se mikä kuitenkin tavallaan harmittaa on että sitä ei aikasemmin alkanu kiertään Singaporea ja näkeen sitä paikallista elämää. Sain kuitenkin niin paljon irti tästä ajasta täällä. 

Sain ihmisiltä eri neuvoja ennen ku lähdin. Fammo kehotti pitämään silmät auki että jos sattuis löytyyn elämänrakkaus reissusta. Mamma taas käski pitämään silmät, korvat ja kaikki aistit auki että pystyisin imemään kaikki mahdolliset elämykset matkan varrelta. Ja pappan toive mun reissulle oli että en tuhlaisi ihan kaikkea hynttyrää kaiken maailman turhuuksiin mutta kuitenkin nauttimaan elämästä. En tosissaan löytänyt elämänrakkautta ja välillä jopa tuli shoppailtua jotain hippasen turhaa mutta kokemuksia ja elämyksiä tuli kerättyä oikeen urakalla ja nautin ajasta kaikin aistein. Paljon sitä oppi muista ihmisistä, kulttuurieroista ja jopa koulussa opetetuista ravintotiedoista mutta eniten sitä oppi ittestään.

Ei näin...

Vaan näin!

Kirjotan vielä lyhyen yhteenvedon Aussi ajasta kunhan nyt hullulta opiskeluelämältä kerkeän. :)



Tick tack kaikille jotka on jaksanu seurata mun seikkailuja.



XOXOXO Giant Blonde