Tiistai 23.8
Ylös, ulos ja lenkille!
Aamulla koulu alko kello 8 joten ulkona on vielä sen verran inhimillinen sää että kouluun voi jopa kävellä sen vartin ilman että luulee tukehtuvansa tai läkähtyvänsä. Ja kun luento loppu kello 10 päätin dallailla myös takas kotiin. Mulla sattu oleen neljän tunnin hypäri ja kun nyt kerta päivän oli niin aktiivisesti alottanu ois suorastaan häpeä lopettaa se tähän, joten alkulämmittelyks juoksin meijän 25 kerrosta rappuset ylös ja sit takas alas kerrokseen 12 kunnes keksin että voisin ajan kuluks pestä pyykkejä…nyt kun siellä ei ole ruuhkaa eikä toivottavasti isoryntäisiä kleptomaaneja.
Satuin siinä hississä eestaas ajellessa törmäämään espanjalaiseen Davidiin, joka myös asuu Arturon ja Juhanan kanssa. Aloin tiedusteleen Davidilta että onko Arturo jo palannut arkeen, niin David ilmotti että ei oo nähny koko Arturoa paluun jälkeen.. Jos kyse olis kenestäkään muusta en edes huolestuis mutta meijän pieni espanjol pöllöpää joka muutenki katoilee.. Noh onneksi kuulin myöhemmin norskeilta että ne luultavasti näki sen aikasemmin päivällä…
Any how, pyykinpesun ja Arturo arvuutuksen jälkeen piti taas lähtee kouluun. Meidän nasse ryhmällä oli keskustelu ja yhteenveto tuokio edellisen viikon traumaattisesta retkestä. Luulin et ois ollu vähän niinku post traumaattisen stressisyndrooman terapiatuokio, mutta ei tää oli paljon pahempaa! Siis näiltä ihmisiltä puuttuu loogisen ajattelun taito aivan kokonaan tai sit nää torvet vaan on oikeesti aivan innoissaan siitä että asioita voi miettiä, jauhaa ja tarkastella sadalta eri kantilta. Asioita jolla ei ole mitään seksuaalista merkitystä miltä kantilta niitä kattoo! Asioita jotka me suomessa tai ruotsissa yliopistossa ratkastaan 20minuutissa jotta sieltä koulusta pääsee pois! Mutta ei! Siellä sitten istuin kuuntelemassa kahtakymmentä kimittävää kiinanenglantia puhuvaa lyyliä kolme ja puoli tuntia!!!
Samana päivänä oli onneks myös Perin synttärit joten oli hyvä syy lähtee Clementiin parille, rankan päivän jälkeen!
Minä ja Palma käytiin poikien kans syömässä Clementissä. Syötiin / maistettiin jopa Perin kunniaks paikalliset suklaa jälkkäri hössäkät… Perillä oli kuitenki ollu niin kehno päivä kaikkine tietokone-, koulu- ja naisongelmineen joten se päätti siirtää sen synttäreitä perjantaihin. Mutta ruoka, iso Tiger olut, epämääränen suklaa kakku:ish ja loistokas seura nosti mielialaa niin että tätä päivää sai kutsua hänen synttäreiden kenraaliharjoitukseksi.
Keskiviikko 24.8
My lazy day, my crazy day!
Mulla on kaikki keskiviikot vapaita koulusta, joten tän viikon keskiviikon olin luvannu omistaa aktiviteetteihin Palman kans. Ja tää tarkotti oikeesti aktiivisuutta! Ensin kampuksen salille sykkimään karvasten ja hikisten tikku-intialaismiesten keskelle. Sitten altaalle vähän pulikoimaan ja venyttelemään. Palmalla oli enemmänkin himo uimiseen kun mä taas esitin venytteleväni ja samalla otin brunaa. Kun Palma pulikoinnin jälkeen yritti ehdottaa että mennään kirjastoon niin päätin keksii jotain kivempaa ohjelmaa ittelleni.. Lounas aika! Tosin toisille se oli aamupala aika, joten soitin Juhanalle joka kans piti lounas ideaa kirjastoa parempana. Lopulta Palmallekin alko pukkaa nälkää ja chillailu himoa.
Lounaan jälkeen pukkasin kotiin kyllä itekki lukemaan ja siivoamaan huonetta ja kämppää. Ei olla sovittu mitään siivous tiskaus vuoroja koska mistään ei oo tullu ongelmaa. Kaikki hoitaa omat sotkunsa pois ja jos ei sillä sekunnilla kerkee niin sen hoitaa myöhemmin ite tai se hoitaa kenen sieluun sattuu se yksi yksinäinen lautanen tai muki tiskialtaassa. Nyt oli tosin kaikilta kertyny vaikka mitä kippoo, kuppii ja mukii…ja pulloja ja tölkkejä ja pikkuroskia ympäri olkkaria joten päätin sit olla päivän cleaning lady.
Illalla oli taas ladys night! Päätettiin kuitenki Palman kans käydä Clementissä syömässä ennen ulos lähtöä, samalla sai fiksattua ja sykittyä erinäisiä juttuja..Kuten mun nasselihan mausteet… Yritin ottaa Anu – liskon vinkin käyttöön ja lisätä nasseen vähän savun makua, mutta ei nää sellasesta välitä.. joten ryhmä päätti sitten laittaa mut metsästään inkivääriä, valkosipulia, mintunlehtiä ja sokeria…
HACCP!!!
”HACCP-järjestelmällä on tarkoitus päästä kohdentamaan valvonnan voimavarat tuoteturvallisuuden kannalta oleellisimpiin kohtiin, jotta mahdollisesti terveysvaaraa aiheuttavan tuotteen eteneminen kuluttajalle voidaan pysäyttää.”Chicken Satay minkä söin Clementissä oli pikkusen lipsunu omasta hasardi kontrollista, joka taas aiheutti mulle hasardisen olon…ruoka kyllä näyttikin siltä että se olis kertaalleen jo syöty..
Olosta huolimatta päätin lähteä pitämään hauskaa freeflow juhlaan paikkaan nimeltä Avatar. Tosi kiva ilta oli vaikka olikin liikaa ihmisii samassa paikassa. Kun saatiin VIP – pöytä alko tarjoilu pelaan ja tilaakin oli paremmin.
Lena, Amelie, minä ja Laura

Amelie ja Laura
Leong, minä, Juhana ja Palma
Torstai 25.8
”B there 10:30 sharp! Thank U!”
Aamu jolloin luulee että saa nukkuu rauhassa ladies nightin ja VIP – pöydän höyryt pois rauhassa, tuleekello 10:00 nasse-ryhmän pääoppilaalta viesti “ We r meeting today at 11. B there 10:30 sharp!”
Hauskinta tässä tilanteessa oli kuitenki se kun vastasin että sori rahikainen mutta heräsin sun viestiin ja et there is no way in hell että tulisin ehtimään sinne puolessa tunnissa niin vastaus oli että; ”No rush, take your time!” WHAT! Että joko tai; ole ajalla tai sit tuu kun kerkeet… No otin sen jälkimmäisen.
Siinä sitten kyhäiltiin nasselle hyvää marinaadia näistä mun edellisen päivän ostoksista. Nää ei ollu aikasemmin käyttäny sauva sekoitinta, ja tarjolla oli joko se tai sit milkshake blender. Päätettiin sitten kaikki kokeilla sauvasekoitinta kun MINÄ oikeena gourmet ja ruoanlaitto asiantuntijana yritin näyttää miten sellanen vempele toimii. Hyvin meni siihen saakka kunnes yksi tytöistä päätti siinä yrittää laittaa nassea jauhelihaks mutta päätykin oma sormi jauheeksi kun yritti tyhjentää sekottimen terän taakse jäänyttä lihaa.
Koko päivän oli pahoinvointi mutta luulin et se oli vaan edellisen päivän riehumisen krapula keiju joka kummitteli…Illalla pojat oli menossa Helipad klubille joka on siis kattoterassilla kerroksessa 71 ja maisemat mitä makeimmat! Päätin kuitenkin jättää menemättä kun olo oli kuin yliajetulla marsulla ja seuraavana aamuna kouluu kello 8. Valitettavasti olo muuttu marsusta capybaraksi ja yö meni vessan lattialla..
Marsu olo
Capybara olo
Perjantai 26.8
Kun pelkää ettei kuolekkaan…
Aamulla kun olin jotenki elvyttäny itteni päätin jäädä sänkyyn nukkumaan sen sijasta että lähtisin pelaamaan venäläistä rulettia luennolle.. Tiesin että illalla olis aivan mahtava tilaisuus päästä Marina Bay Sandsin katto poolille ja Sky Bariin koska Leong oli vuokrannu sieltä sviitin yöks. Koko päivän keräsin itteeni ja koitin kaikin keinoin saada itteni kuntoon iltaa varteen.
Kun oltiin päästy puoliväliin Marina Bayta päätin ihan huvikseni mitata kuumeen..38,4!! Hurraa! Onneks ihana ranskalainen Amelie tarjos mulle kaikki mahdolliset kuumeen ja lunssan laskevat napsut että jaksoin kuitenkin raahautua altaalle. Ilta oli mukava mutta olo oli jo niin vaisu ja raskas että en osannu nauttii kaikesta oikeella Mimma - tavalla.
Katto uima-allas
Katto poreallas
Ryhmä kuva.
Jossainvaiheessa tunsin vaan kun päässä, mahassa ja kropassa alko heittää niin että oli pakko lähtee kotiin tai klinikalle. Onneks mun ihanat kämppikset oli heti valmiita lähtemään mukaan minne ikinä halusin. Tultiin taksilla kotiin missä mua paleli niin että kuski sai sammuttaa kaikki mahdolliset tuulettimet. Sen yön nukuin sitten tyyliin kaikki mukana olevat vaatteet päällä..
Mimma meinaa pyörtyy ovelle..
Lauantai 27.8
Nothing But Medicine!
Luulin aamulla että kuume oli poissa ja kaikki oli hyvin kunnes tarkistin kuumeen ja yritin juoda appelsiini mehua. Kumpikaan ei menny niinku strömsössä.
Päätin sitten hetken harkinnan ja koti- ja Leong konsultoinnin jälkeen lähtee suoraan klinikan ensiapuun. Sain onneks Rebeccan henkiseks ja fyysiseks tueks reissulle. Klinikalle kun tultiin, ovella luvattiin että tunti tai kaks menee odottelussa. En tiedä oliko syy se että oli ainoo valkonen vai se että näytin niin traagiselta vai että ne kauhistu mun kaikista muistakin vaivoista joten päätti ottaa mut melkeen saman tien sisälle.
Ennen ku ehdin Hellou sanoa niin mut kiikutettiin rullatuolilla ensin pisteeseen missä oli tippaiita tyrkyllä ja seuraavaks lääkäri joka kysy rutiini ja todella erikoisuus kysymykset nopeutetussa tilassa ja tikutaku äänellä.
Ennen ku ehdin Hellou sanoa niin mut kiikutettiin rullatuolilla ensin pisteeseen missä oli tippaiita tyrkyllä ja seuraavaks lääkäri joka kysy rutiini ja todella erikoisuus kysymykset nopeutetussa tilassa ja tikutaku äänellä.
Rebecca ei saanu tulla tänne paniikki osastolle joten lähetin sen kotiin ja jäin ittekseni ”nauttimaan” hoidosta josta en ymmärtäny juurikaan mitään. Päätin että ehkä kaikkea ei tarvii ymmärtää, jos joku tuo eteeni pillerin (tai kasan niitä) ja vesilasin, kaadan ne kurkkuun. Lääkäri puhu onneksi hyvää englantia joten siinä ei ollu mitään ongelmaa.
Jonku ajan pötköttelyn jälkeen lääkäri tuli ilmottamaan että ois parempi että mun (veriarvojen mukaan) kolme litraa nestettä saatais takas tiputettua. Jäin ihan mielellään loikoileen kunnon tarkkailuun ettei tarvii laittaa Rebeccaa ja Aliaa hyppiin seinille yöks ja huolehtimaan siitä kuinka pärjään kotona.
Nothing But Medicine :(
Kun olin ollu toisella osastolla parisen tuntia, lääkäri tuli ilmottamaan että saisin syödä jotain mutta että heillä ei ole siellä mitään mitä voisin syödä. Jess!!! Sehän piristi mieltä ja keskiviikosta asti tyhjänä ollutta masua oikein mukavasti! Tarjoa lapselle karkkia ja laita se sitten takaisin korkeimmalle hyllylle. Onneks Juhana ja Leong oli tulossa hälssamaan mua joten sai sitten ritarillisesti tuoda mulle kanatonta kanakeittoa ja ohrateetä… Mikä gourmet ateria! Tässä vaiheessa mikä vaan maistu taivaalliselta!
Yö meni hyvin ja hoitajat piti kyllä erikoisen hyvää huolta ja tarkasteli ja juoksi kauppaan kun yöllä halusin appelsiinimehua.
Sunnuntai 28.8
Home sweet home!
Sunnuntaina kun heräilin lääkäri hyökkäs heti ensimmäisenä tökkimään ja pumppaamaan mun mahaa. ”Does this hurt?” tuli kuultua siinä noin 30 kertaa ennen ku hoitaja tuli toivottamaan hyvää huomenta raksu purkin kera. Kun tieteelliset tökkimis kokeet oli tehty ja analysoitu tuli hoitsu ilmottaan että saan syödä kiinteetä ruokaa. Woittaja fiiwis! Ei enää epämäärästä tee litkuu joka maistuu ja näyttää epäilyttävästi hiekkavedeltä!
Frensh toast and turkey ham
Aamupalan jälkeen alko pukkaan himoo päästä suihkuun ja vähän liikkeelle sängystä. Hoitaja sano että se on hyvin länsimaalainen tapa alottaa paranemis prosessi menemällä suihkuun kun taas aasialaiset tykkää loikoilla sängyssä ja nukkua niin pitkään kun mahdollista. Kinkit olkoon kuin epäfreeshejä kuin itse haluavat mutta ittestä ainaki tuntu jo siltä että loikoilukiintiö oli nyt täytetty.
Kun olin päässyt tippasulhasesta eroon ja suoriutunu ulos tihkusadesuihkusta kysyin jos olisi mahdollista käydä kävelemässä ulkopuolella. Tässä sairaalassa se on erittäin kiellettyä koska pelkäävät että potilaat karkaa maksamatta laskun. Ööh mitä? En nyt ehkä jättäis kanyylia suoneen ja sairaalan vaaleanvihreää pyjama-asua päälle jos ajattelin karata. No sama se. Kun ei saanu liikkua niin menin tekemään samaa kun muutkin potilaat, nukkumaan.
Kun olin päässyt tippasulhasesta eroon ja suoriutunu ulos tihkusadesuihkusta kysyin jos olisi mahdollista käydä kävelemässä ulkopuolella. Tässä sairaalassa se on erittäin kiellettyä koska pelkäävät että potilaat karkaa maksamatta laskun. Ööh mitä? En nyt ehkä jättäis kanyylia suoneen ja sairaalan vaaleanvihreää pyjama-asua päälle jos ajattelin karata. No sama se. Kun ei saanu liikkua niin menin tekemään samaa kun muutkin potilaat, nukkumaan.
Jonkun ajan päästä heräsin siihen että lekuri tuli kyseleen saisko taas tulla tökkimään mua. Tökkiminen tuotti tulosta sillä heti lounaan jälkeen sain luvan tulla kotiin. <3
Pinaatikeitto ilman pinaattia, kanaa, keitettyy porkkanaa ja sämpylöitä...
Sain niin outoja ruokaohjeita lekureilta että päätin syödä seuraavat päivät kotona. Ainaki tietää mitä saa. Ohjeisiin kuulu;
· Ei mausteista
· Ei rasvasta
· Ei happoja
· Ei maitotuotteita
· Ei punaista lihaa
Ja kaiken tämän jälkeen lääkäri sanoo että länsimainen ruoka kuten vegepizza tai kanahampurilainen käy todella hyvin. No joo onhan se hyvä hankkia vakioasiakkaita jopa noillakin keinoilla.
Kotiin päästyä en jaksanu tehä juuri mitään. Makasin sängyssä ja katoin muumeja youtubesta kunnes Alia ja Rebecca tuli kotiin sukellus kurssilta.
Söin kotona ja sitten menin tyttöjen seuraks kampuksen food courtiin istuskelemaan ja mussuttaan hedelmiä illalliseks.
Illallisen jälkeen päätin mennä Juhanan ja Etelä – Afrikkalaisen Vincentin kanssa niitten kämpille kattomaan elokuvan Hangover 2 koska siinä on paikkoja Bangkokista missä käytiin. Oli tarpeeksi aivoton elokuva mun mielentilaan.
Maanantai 29.8
Sataa sataa ropisee..
...ja väsy väsy väsyttää... Lääkäri sano että lääkkeet saattaa hieman väsyttää. Olo on ku joku ois tyrmäystippoja laittanu mun vesilasiin. Niin joten tänään päätin jäädä ainakin aamun tunneilta kotiin lepäämään että tiedän miten kroppa ottaa aamupalan syönnin vastaan ja että en mene luennolle takariviin pilkkimään tai kuorsaamaan ja kuolaamaan.
Pilkin, kuorsaan, kuolaan ja paranen mielummin ihan omassa sängyssä muumi jaksojen ja mr. Peter Onging sensoriikka diojen kanssa kaikessa rauhassa.
Bye for now! Puss & Kram!
XOXOXO Giant Blonde









:----------)
VastaaPoistaPARANEMISIA! Josta tulikin mieleen, että mun täytyy palauttaa sun matkaboksiin S&C:n kaks levyy!!
Sun blogii on kiva lukee, kun siellä tapahtuu noin paljon kaikkee jännää! Ja hei mä oon oppinu kokkaamaan sellast hyvää Ratatouille kasvipataa, siellä talouskoulussa, ihan vaa ps:ssänä... :D
Terveisii äidiltä!
Kiitos! Oon kyl nyt jo ihan takas hyvillä hapoilla ja elämä hymyilee. Söin tänään ensimmäistä kertaa oikeeta ruokaa! Tai no Riisii ja kanaa ja vihanneksia... :) Alkaa jo nakertaan tää chicken rise elämä... Onneks mul on oma naapuri kotikokka kun tuun takas! <3 On sul viel hetki aikaa palauttaa mut sinkkis levy...jos siihen ennen loppiaista yrität saada sen paikoilleen. ;) XO Blondis
VastaaPoista